Siirry pääsisältöön

Muovitietoinen arki

Muovista luopuminen ei ole helppoa tai välttämättä aina edes tarkoituksenmukaista. Samaan aikaan, kun Suomessa ja maailmalla tehdään töitä muovin haittavaikutusten pienentämiseksi, korvaavien ratkaisujen kehittämiseksi ja muovin kierrätyksen tehostamiseksi, voi jokainen muuttaa omaa arkeaan muovitietoisempaan suuntaan pienin askelin.

Muovitietoisen arjen ABC

 

Koristekuva.

Jokainen meistä osaa olla muovitietoinen

Muovitietoinen tunnistaa muovien kierrätys- ja uudelleenkäyttömahdollisuudet ja osaa omassa arjessaan tehdä valintoja, jotka minimoivat muovin haittavaikutukset ihmiselle ja ympäristölle. Jokainen osaa ja voi halutessaan olla muovitietoinen!

Tutki mitkä ovat tarpeellisia muoveja arjessa, mistä on mahdollista luopua ja milloin kierrätetty muovi, kokonaan toinen materiaali tai vaikka uudelleenkäyttö olisi parempi vaihtoehto. Monissa tuotteissa saattaa olla myös piilomuovia, eli tuote ei näytä tai tunnu muoviselta, mutta se saattaa silti sisältää muovia. Tällaisia voivat olla monet keinokuituvaatteet ja muut tekstiilit, lukuisat kosmetiikkatuotteet, kalusteet, kulkuvälineet, elektroniikkalaitteet sekä esimerkiksi puutarhassa käytettävät harsokankaat.

Näin pääset alkuun:

  • Seuraa missä tilanteissa päivän aikana tartut muovipakkaukseen tai muovista osittain tai kokonaan valmistettuun tuotteeseen.
  • Opettele tunnistamaan, missä kaikissa tuotteissa muovia ylipäänsä voi olla.
  • Selvitä minne käyttämäsi muovia sisältävä tuote lopulta päätyy ja mitä tuotteen kulumisesta käytössä aiheutuu.
  • Keksisitkö helposti vaihtoehdon jollekin päivän aikana käyttämällesi muovituotteelle, etenkin kertakäyttöiselle?
  • Löytyykö sinulta kotoa jo jotakin, millä voisit korvata uuden kertakäyttötuotteen?

 

Koristekuva.

Sanotaan EI muoviroskalle

Omaa muovitaakkaa voi keventää vähentämällä ja välttämällä tarpeettomien kertakäyttöisten muovituotteiden kulutusta ja korvaamalla perinteisistä fossiilisista raaka-aineista valmistettua muovia kierrätysmuovilla, muista materiaaleista valmistetuilla tuotteilla sekä kestotuotteilla.

Kuinka vähentää kertakäyttöisten muovituotteiden kulutusta:

  • Voisiko noutoruokaa hakea ravintolasta, jossa sen saa omaan astiaan tai löytyykö läheltäsi paikka, jossa kertakäyttöisen astian vaihtoehtona on uudelleenkäytettävä, esimerkiksi pantillinen astia?
  • Olisiko kahvi- tai lounashetkesi kiireettömämpi, jos nauttisit kahvin tai aterian paikan päällä kestoasioista mukaan ottamisen sijaan?
  • Pystytkö ennakoimaan jo ennen kuin lähdet kotoa, mitä tarvitset päivän aikana, jotta et joudu ostamaan kiireessä kertakäyttöistä tuotetta?
  • Suosi tuotteita, joita voi ostaa kokonaan ilman pakkausta tai joissa pakkaukset ovat helposti kierrätettävissä.
  • Käytä uudelleen kaikki sellaiset muovituotteet, jotka voit. Esimerkiksi muoviset elintarvikerasiat voi hyödyntää ruuan säilömiseen.

Muista muoviroskasta ainakin tämä:

  • Jos katuroskis on täynnä, älä laita sinne roskia, vaan vie roskat seuraavaan roskikseen. Linnut ja muut eläimet levittävät roskat helposti ympäristöön, jolloin muovia todellakin päätyy luontoon!
  • Osta vaatteita vain tarpeen mukaan, korjaa rikkimenneet vaatteet, äläkä pese niitä turhaan. Tekokuituvaatteista irtoaa pesussa mikromuoveja. Pesupussin käyttäminen voi vähentää nukan irtoamista vaatteesta pesun aikana. Helposti nyppyyntyville vaatteille voi käyttää nukkakampaa tai sähköistä nypynpoistajaa. Näin mikromuovia päätyy pesuveteen vähemmän.
  • Autonrenkaista irtoaa kulumisen myötä merkittäviä määriä mikromuovia. Autoilun vaihtaminen muihin liikkumistapoihin auttaa vähentämään myös luontoon päätyvän mikromuovin määrää.

Muista että myös muovia korvaavien materiaalien valmistamisesta syntyy päästöjä, eikä muoviton vaihtoehto välttämättä ole ympäristöystävällisempi kuin muovista valmistettu. Siksi on tärkeää, että tuotteesta tai pakkauksesta löytyy tietoa myös niiden ympäristövaikutuksista.

Mitä muuta voisin vielä tehdä:

  • Järjestetäänkö lähistölläsi siivoustalkoita, joihin voisit osallistua?
  • Haluaisitko toimia vapaaehtoisena puistokummina huolehtien omasta lähiympäristöstäsi?
  • Kiinnostaisiko sinua kerätä muoviroskat maasta esimerkiksi roskakävelyn tai -juoksun merkeissä?

Monet kaupungit ja kunnat järjestävät puistokummitoimintaa sekä siivoustalkoita, jotka ovat avoimia kaikille kiinnostuneille. Roskien keräämiseen rannoilta keskittyneitä tapahtumia järjestää esimerkiksi Nordic Ocean Watch Finland -järjestö. Myös Pidä saaristo siistinä ry:llä on talkooperiaatteella toimiva Siisti Biitsi -rantojensiivousohjelma. Roskien keräämisen ja juoksemisen yhdistäviä plogging-tapahtumia järjestävät jotkut yhdistykset, kuten Suomen latu, mutta roskien kerääminen lenkin yhteydessä on hyödyllistä ajanvietettä myös yksin tai kaverin kanssa.

 

 

Koristekuva

Kannetaan kortemme pois muovikeosta

Jokaisella on mahdollisuus pienentää luontoon päätyvän muovin määrää tekemällä arjessa fiksuja valintoja. Varmistamalla että muovi päätyy kierrätykseen voimme vaikuttaa siihen, kuinka paljon uutta muovia tarvitsee valmistaa ja kuinka paljon sitä päätyy ympäristöön.

Mitä uusien muovituotteiden määrän vähentämiseksi voi tehdä:

  • Säilytä muovituotteita oikein ja muista puhdistaa esimerkiksi muoviset lelut sekä käyttöesineet säännöllisesti, jotta ne pysyvät käyttökelpoisina pidempään.
  • Itselle tarpeettomat, ehjät ja toimivat tavarat kannattaa myydä tai lahjoittaa eteenpäin.
  • Kun jokin muovitavara on käytetty loppuun, ja tarvitset uuden tilalle, selvitä saisiko tavaran hankittua käytettynä tai löytyisikö vastaavaa tuotetta kierrätysmuovista valmistettuna. Voisiko uusi tuote jopa olla valmistettu jostakin muovia ympäristöystävällisemmästä materiaalista? Hanki tuotteita, joiden käyttöikä on mahdollisimman pitkä.

Miten tehdä muovipakkausten kierrättämisestä helppo rutiini:

  • Järjestä kotiin muoville oma kierrätyspiste, jonne pakkaukset on helppo kerätä.
  • Selvitä mistä lähin keräyspiste löytyy ja mieti milloin asioit samalla suunnalla muutenkin, jos taloyhtiössäsi ei vielä ole omaa keräysastiaa muoville tai asut omakotitalossa. Omakotitalossa voi pohtia myös yhteisen muovikeräysastian hankkimista naapureiden kanssa.
  • Muovituotteiden valinnoissa voi pyrkiä ostamaan vain sellaista muovia, joka on kierrätettävissä (koodit 01–02 ja 04-07).

Tiesitkö?

Uusiomuovista valmistetaan paitsi pakkauksia myös kulutustavaroita, kuten vessaharjoja, sateenvarjoja ja tiskiharjoja. Kun muovin valmistuksessa ei käytetä uutta öljyä, säästyy sekä energiaa että raaka-aineita. Yksi kilo uusiomuovia vähentää 1,5 kg hiilidioksidipäästöjä verrattuna neitseellisen muovin käyttöön.

Lisää aiheesta