Näin muovihaastetta ratkotaan meillä ja muualla

Muovi ei tunne valtioiden rajoja: sama tuote voidaan tuottaa, käyttää, kierrättää ja hävittää eri puolilla maapalloa. Siksi tarvitaan kansainvälisiä ratkaisuja muoviin liittyviin haasteisiin. Muovihaastetta lähestytään useiden pienempien sopimusten kautta, mutta suurin ratkaisu puuttuu vielä.

Kun YK:n kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 hyväksyttiin vuonna 2015 ja Ellen MacArthurin säätiö julkaisi raporttinsa alkuvuodesta 2016, muoviroska nousi puheenaiheeksi meillä ja muualla. Viimeistään silloin kansalaiset, päättäjät sekä yritys- ja järjestömaailma olivat heränneet muoviroskan aiheuttamiin haasteisiin.

“Erityisesti valtamerten jätepyörteet havahduttivat kansalaiset ja nostivat roskaamisen keskustelunaiheeksi”, sanoo ympäristöministeriön erityisasiantuntija Laura Niskanen. Samalla muovijätteen huima ja vauhdilla kasvava määrä havaittiin globaaliksi ongelmaksi. YK:n toimintaohjelmaan kirjattiin tavoitteet merten roskaamisen vähentämisestä ja kierrätyksen merkityksestä.

Agenda 2030 -ohjelma osoittaa, että muoviin liittyvät haasteet otetaan vakavasti kansainvälisellä tasolla. Silti ei ole olemassa yhtä kattavaa muovin käyttöön ja kierrättämiseen keskittyvää sopimusta, vaan useita pienempiä ratkaisuja suosituksista sitoviin lakeihin.

Baselin sopimus pistää suurkuluttajat vastuuseen

Jo 1970-luvulla kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n laatima Lontoon dumppaussopimus kielsi pilaantumista aiheuttavien roskien heittämisen mereen. Myöhemmin YK:n tasolla on allekirjoitettu meriyleisoikeussopimus ja luonnon monimuotoisuuden sopimus, jotka asettavat tavoitteita muovin meriin ja luontoon päätymisen ehkäisemiseksi.

Merkittävin yksittäinen muoviin liittyvä kansainvälinen sopimus on vaarallisten jätteiden siirtoa koskeva Baselin yleissopimus, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat allekirjoittaneet. Sopimus valvoo vaarallisten jätteiden kansainvälisiä siirtoja ja niiden käsittelyä, ja ottaa näin myös kantaa muovin kierrätykseen. Baselin sopimuksen mukaan valtioiden tulee ilmoittaa, jos ne siirtävät muoviroskiaan toiseen maahan käsiteltäväksi. Näin ongelmasta joutuvat vastaamaan ne, jotka muovia kuluttavat, eli usein teollisuusmaat, sanoo ympäristöministeriön neuvotteleva virkamies Tuulia Toikka.

Euroopan unioni näyttää esimerkkiä

Kansainvälisten pöytien lisäksi muovikysymyksistä päätetään pienemmissä ryhmissä. Erityisesti EU on ollut aktiivinen muoviin liittyvien haasteiden ratkaisemisessa. Unionilla on laaja yhteinen muovistrategia, jonka tavoitteena on muun muassa vähentää mikromuovien käyttöä ja saada muovipakkaukset kierrätettäviksi vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi EU:ssa on kerätty vapaaehtoisia sitoumuksia kierrättämisen ja roskaamisen vähentämisen puolesta niin jäsenmailta kuin suurimmilta yrityksiltä.

EU on selvästi monia muita toimijoita edellä muovikysymyksissä, Toikka sanoo. Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2021 voimaan tuleva kertakäyttömuovia rajoittava direktiivi, tuttavallisemmin SUP-direktiivi. Sen myötä jotkut kertakäyttöiset muovituotteet, kuten muoviset aterimet ja pillit kielletään kokonaan ja tuottajille tulee suurempi vastuu kierrätyksestä.

Pohjoismaat edistävät kansainvälisen muovisopimuksen syntymistä

Pohjoismaat ovat ilmoittaneet pyrkivänsä yhdessä edistämään kattavan kansainvälisen muovisopimuksen syntymistä. Näin muoviin liittyviä haasteita, kuten merten roskaantumista ja muovijätteen määrän vähentämistä, voitaisiin ratkoa tehokkaammin. Vaikka tällä hetkellä tällaisesta sopimuksesta ei neuvotella vielä kansainvälisesti, Laura Niskanen on toiveikas.

“Baselin sopimus näytti meille, että kun ongelma otetaan tarpeeksi vakavasti ja kansalaismielipide synnyttää poliittista painetta, kansainvälinen yhteistyö ja sopimukset ovat mahdollisia”, hän sanoo.

Tiedä ainakin nämä: 5 muoviin liittyvää kansainvälistä ja EU-tason toimea


1) Baselin sopimus.
Jätesopimus rajoittaa vaarallisten jätteiden, mukaan lukien muovijätteiden, siirtoa maasta toiseen. Sopimuksen mukaan valtioiden tulee tehdä ennakkoilmoitus, mikäli muuta kuin esilajiteltua puhdasta muovijätettä siirretään toisen valtion alueelle. Sopimuksen myötä valtioiden täytyy kiinnittää entistä enemmän huomiota kierrätysjärjestelmiin ja valmistajille tulee vaatimuksia muovijätteiden käsittelystä.

2) Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n sopimukset. MARPOL-yleissopimus ehkäisee aluksista aiheutuvaa merten pilaantumista. Lontoon dumppaussopimus rajoittaa jätteiden ja muiden aineiden laskemista mereen.

3) Agenda2030.
YK:n kestävän kehityksen agenda, jonka tavoitteista on sovittu yhdessä kaikkien YK:n jäsenvaltioiden kesken. Toimintaohjelma sisältää esimerkiksi kestävää kulutusta ja tuotantoa, kemikaaleja, jätteitä ja merten roskaamista koskevia tavoitteita. Tavoitteena on esimerkiksi vähentää merkittävästi merten pilaantumista vuoteen 2025 mennessä. Agenda ei aseta sitovia velvoitteita, mutta tavoitteet toimivat pohjana laajemmille sopimuksille.

4) EU:n muovistrategia. EU:n komission strategia, jonka tavoitteena on muun muassa vähentää kertakäyttömuovin kulutusta ja mikromuovin käyttöä sekä saada vuoteen 2030 mennessä muovipakkaukset kierrätettäviksi. Osa EU:n kiertotalousstrategiaa. Jäsenmaat sitoutuvat tavoitteisiin omilla toimillaan. Lisäksi komissio ja jäsenmaat ovat olleet vauhdittamassa alan toimijoiden vapaaehtoisia sitoumuksia ja sopimuksia.

5) SUP-direktiivi. EU:n kertakäyttömuovia rajoittava direktiivi, joka astuu voimaan kesällä 2021. Direktiivin tavoitteena on tiettyjen muovituotteiden ympäristöhaittojen vähentäminen markkinakieltojen, kulutuksen vähentämisen, ominaisuuksiin liittyvien vaatimusten ja laajemman tuottajavastuun avulla. Päätös koskee joukkoa kertakäyttöisiä tuotteita, jotka on tehty kokonaan tai osittain muovista.

Kuva: Vilja Pursiainen / Kaskas Media

Lataa muovitiekartta (pdf)